29.3.2011

Mitä tänään syötäisiin? Pastaa, pastaa, vaiko pastaa?

Paleoruokailijan lounashelvetti

tätä olis tajolla joka stna:n kuppilassa
 Puudutan takapuoltani päivisin toimistotyöyhteisössä perämiehenkadulla, jossa on yleisesti tapana lounastaa jossakin lähialueen useista lounasravintoloista. Paleoruokailijana(tällä hetkellä neo-paleo) joudun väistämättäkin todistamaan lähialueen ruokatarjonnan surkeutta. Asiakaspaikkoja ympäristöstä löytyy suurin piirtein yhtä paljon, kuin asukkaitakin, mutta minulle vaihtoehdoiksi jää vain muutama hassu pulju. Nyt kohta kolme kuukautta samoja huttuja mussuttaneena alkaa tulla tavara korvista ulos. Vaihtoehtoina on kaksi seisovaa pöytää. Toinen on kiinalainen ja toinen turkkilainen. Kiinalaisessa saa kolmea eri versiota tismalleen samanmakuisista hapanimelämössöistä ja salaattitarjonta aivan surkea(ei enään pysty). Turkkilaisessa variaatiota on hieman enemmän, mutta proteiinin saannin turvatakseni on joka kerta pakko mussuttaa kiloittain sisällöltään vähintäänkin arveluttavaa kebab-lihaa. Salaatti sentäs on hieman moninaisempi. Muut kuin seisovat pöydät eivät tule kysymykseen, sillä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että vähintään 80 prosenttia eteen kannettavasta (riippumatta annoksesta) on joko riisiä, pastaa, tai perunaa. Yritä sitten sillä pilalle hakatulla possuparalla ja parilla salaatinlehdellä sitten elää... Ei oo helppoo stna. Onneksi viereen avattiin juuri uusi lounaskahvila(Cafe Agricola), jonne safkat tulee eräästä ranskalaisesta keittiöstä parin korttelin päästä(sinne ei siis 30min lounastauolla ehtisi). Mestan juju on siinä, että annokset saa itse napata lämpöhauteista, joten minähän jätän tietysti kaiken paskan ottamatta ja täytän lautasen päivän kalan, kanan, tai lihan lisäksi lisukejuureksilla/pavuilla ym. mitä nyt sattuu siinä olemaan.... Huono puoli paikassa on se, että se on maanantaisin suljettu.. Oli eilen siis pakko ahtaa taas kebabia.. Oksennus meinasi tulla :D 

Voisihan sitä tietysi ottaa aina omat eväät mukaan, jota silloin tällöin kyllä harrastankin, mutta kun syö eväät toimistolla, jää kallisarvoinen tuulettumishetki käyttämättä... 8tuntia yhtäsoittoa stressipesässä ei oikein houkuttele. Tänään on kuitenkin eväät mukana: rahkaa, banskua, omenaa, aplari, pussillinen pähkinöitä, ananasta, tonnikalaa, protskujauhetta ja eilen misattu luomujauheliha-sipuli-papu-pakastevihannes-tomaattimössö, joka ei meinannut edes mahtua pataan :D

the lounas
Syömisiin

Mvn

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...