16.10.2011

Tukkisavottaa & uutta treenilaturia

Tukkisavotta Vs. Nalle 1-0

Treeneissä tulee viimeiseen varottua, jottei riko paikkojaan esimerkiksi huonon lämmittelyn takia. Sen on oppinut kantapään kautta, jottei kannata lähteä "oikomaan"... Seurauksena useinmiten taukoa harjoittelusta mikä ei tietenkään ole kovin edullista kehitykselle. Samaista käytäntöä pitäisi näköjään noudattaa myös salin ulkopuolella. Kannatti nimittäin lähteä launataina voimailemaan tukkisavotalle kylmiltään... Ei siihen tarvittu kuin  yksi aavistuksen varomaton heitto lavalle, ja niska sanoi naks. Siitä sitten loppupäivän kylmäkallehoitoa toivoen, että ei tapahtunut mitään vittumaisempaa.  No Tänään pää kääntyy oikealle noin 20astetta ja buranan voimalla mennään. Muistuu mieleen alkuvuoden pidempi treenitauko juurikin samankaltaisen vaivan ansiosta. Ei hyvä heilu, jos en pääse maanantaina salille stna! Ja kaikista pahinta on, kun Isänalle pääsi kuittailemaan: sattuneesta "Sulla on niin heikot lihakset, jotta pitäisköhän sun vähän koettaa vaikka treenata?"

Vitutusta laimentaakseni olenkin sitten koko päivän kuolannut netissä urheiluravinteita laidasta laitaan. Tulipa jotain ihan tilattuakin... 

Treenilaturia ei ole ollut hetkeen käytössä, joten nappasin iHerbistä purkillisen Jack3D:tä(22,4€) ja kylkiäisiksi laatikollisen proteiinipatukoita. Koko paketti tuli rahteineen maksamaan kokonaiset 41€ Ei paha, kun tuosta sain vielä 5$ alennuksen. Kiitos siitä jollekin, joka on käyttänyt mun alennuskooodia (ESA644) tilatessaan samaisesta paikasta :D  Suosittelen muillekin...



Edellinen treenilaturi, jota käytin oli N.O xplode, joka kyllä kieltämättä pisti ns. hippulat vinkumaan.. Saas nähdä, miten uusi tuttavuus toimii, sen verran tuhtia tavaraa tuote lupaa olevansa, jottei sitä suositella kilpailujen yhteydessä testattaville urheilijoille.



Mvn

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...