14.9.2011

Patukkaa ja Bodya


Win-Win
Sain joskus viime kevänä yhteydenoton Gainomaxin viestintätoimistolta. Kertoivat lähettävänsä silloin tällöin uusista tuotteista näytekappaleita valituille bloggaajille, ja kysyivät josko myös minulle saisi lähettää. Olin itse asiassa jo unohtanut koko homman, ja kun sitten tänään postilaatikosta kolahti uuden Body-lehden kanssa paukkumuovilla pehmustettu paketti, joka piti sisällään 2 kipaletta Gainomaxin uusia proteiinipatukoita. olin hetken ihan yhtä suurta kysymysmerkkiä... Tulivat kuitenkin itse asiassa kuin tilauksesta, sillä olin juuri lähdössä kauppaan hakemaan lounastarpeita ja eväitä koulupäiväävarten(kestää siis kokonaiset 2 tuntia), johon taas patukat sopivat vallan mainiosti . Kauppareissu oli kuitenkin sen verran kuluttava, etteivät patukat ehtineet vanheta koululle asti :D

Hyvin sopi Gainomaksin pötkö palautusjuoman ja lounaan väliin, ja joten kuten sitä kykeni odottamaan riisin ja broiskujen kypsymistä. Toinen patukka upposikin sitten heti puoli tuntia lounaan jälkeen.... Olisivat laittaneet  pakettiin tuplasatsin, jottei olisi banaania joutunut nälissään puremaan :D

Yhdessä patukassa on kilokaloreita 220, joten aavistuksen kevyt on Nallen evääksi. Varsinkin kun vaimoke meni haukkaamaan toisesta... Totesi maistuvan...
Nämä voisivat olla hyvä lisä lähialepan valikoimaan, sillä patukkahylly on siellä useinmiten täynnä kaikenlaista kuraa(lähinnä jotain kevytversiolowlight-nutrilett laatua). Viimeksi nappasin mukaan koulumatkalla kolme kipaletta Optimealin patukoita, joissa hiilarien osuus on omaan makuun aivan liian suuri. Gainomaxissa on sentään päästy jotenkuten järkevään 33/36suhteeseen per 100grammaa. Tosin jos alepasta saisi, niin mussuttaisin esimerkiksi Megapro50 :siä, joissa proteiinia löytyy per patukka kokonaiset 50grammaa. Kyseiset eivät tosin välttämättä uppoa ihan jokaiselle hikijumppaajalle koostumuksensa takia, joka  taasen on selvastikin Gainomaxin tavoite. Patukat maistuivat hyville(appelsiinisuklaa erityisesti) ja sisältö oli jotenkuten kohdallaan 100g / p33h36r11. Sopivat varmasti monen muunkin mussutettavaksi. Eli win-win: Nalle sai patukat, ja Gainomax halpaa mainosta. Keep`em coming!

Body
Tilasin viimeinkin ihan ikioman Body-lehden. Onhan niin, ettei autoharrastajakaan ole tosiharrastaja, jos ei lue alan lehtiä. Mielenkiintoisia artikkeleita näytti olehdessä olevan, varsinkin Supermassa Savolaisen juttu, jonka itse asiassa jo ehdinkin lukea... loput sitten iltalukemiseksi... Olenko mä nyt sitten tosiharrastaja?? No ainakin aamupäivän kokovartaloselkäsaunan ja ylimääräisten räkkivetojen(180-190kg) jälkeen tuntuu siltä :D Ylihuomenna sitten HST-kierron viimeinen treeni ennen taukoa...

Ja nyt syömään, jottei aivan olemattomiin kuihdu

Mvn

The lunch



     

3 kommenttia:

Dexteri kirjoitti...

Oho! Aika kade kyllä (: Mitäs mieltä olit patukoista verrattuna muihin, maistukos hergulle?

Professoriki sai tänään oman lähetyksensä ja en ole eläesä maistanu mitään yhtä myrkyllistä kuin nämä... Herranjestas että osasiki mennä nuin pahasti kipukynnyksen väärälle puolen :D

Maailman Vahvin Nalle kirjoitti...

Ihan hyvät pötköt olivat.

Varrataan nyt vaikka Hy-pro:n satagrammaiseen, jossa hiilareita on muistaakseni 46g ja protsku 30g. Maku siinäkin ok, mutta ravinteet ei niinkään. MYös sen mainitsemani Optimealin Gainomaxit voittaa kevyesti; siinä myös hiilarit yli 40%... Kyllä mä sanoisin, että tässä oli kokonaisuus suht hyvässä kuosissa, kun siis puhutaan patukoista, jotka ovat tarkoitettu laajemmalle asiakaskunnalle.... Kokoa olisi voinut tosiaan olla enemmän.. esim sellaiset 400kcal yhdessä patukassa :D

Mitäs sinne tuli?

Dexteri kirjoitti...

1.5kg HMB
3kk HICA satsi
1kg EAA
1kg L-Ornitine-alpha-ketoglutarate tai joku tuomonen..(OAKG tai OKG)

Kyllä täytyy sanoa, että ei mitenkään maailman esteettisimmän näkösiä pussukoita =D

Yhistettynä nuista saa pahinta höystöä mitä olen eläessä maistanu. Ei edes makein proteiinijauhe pystyny pelastaan vaan se maku puukotti siitäki läpi lähes puhtaasti. Olen hyvin sitkeää tekoa makujen kans, mutta tuo kyllä meni niin pahasti yli kipukynnyksen... Huomena kauppaan ostaan ananasmehua lantringiksi. Makuhan on kummiskin suoraan verrannollinen toimivuuteen!

Voi pian olla, että täydennän heti perään vielä vähän lisää omaa happo ja vitamiini varastoa kun samaan putiikkiin vissin tulee jotku mega-alet.. Onpahan sitte ainakin puoleksi vuodeksi kovaan kulutukseen aminohapot. MyProteiinin Exceed ja Pulse on kiinnittäny huomion.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...